Artikkelit

Muutos tekee meistä hyvän työpaikan

Emma Mäkinen
Emma Mäkinen

Happy people at Great Place to work gala.

Kun puhutaan muutoksesta, se liitetään valitettavan usein johonkin negatiiviseen. Jokin, johon olemme tottuneet, muuttuu toiseksi. Meidän täytyy muuttua. Meidän täytyy muuttaa käytöstämme, ajatuksiamme ja toimintamallejamme vastaamaan muuttunutta tilannetta. Ei olekaan enää kyse vain muutoksesta ympärillämme, vaan myös meidän tulee jatkuvasti pysyä perässä, kehittyä ja kasvaa.

Miksi muutosta niin usein pidetään huonona asiana? Entä jos suhtautuisimme muutokseen positiivisemmin: inspiraation lähteenä, innovaation mahdollistajana, innostajana katsoa totutun ulkopuolelle, tilaisuutena oppia ja kokeilla uutta. Meille Wunderilaisille tällainen uteliaampi maailmankatsomus tulee onneksi luonnostaan.

Wunderilla viimeiset kolme vuotta ovat olleet enemmän tai vähemmän jatkuvaa muutosta. Me olemme uudistaneet brändimme, vaihtaneet johtohenkilöitämme ja hallituksemme jäseniä ja aloittaneet yhteistyön sijoittajan kanssa. Olemme toivottaneet uusia Wunderilaisia tervetulleeksi ja lähettäneet rakkaita, pitkäaikaisia kollegoitamme kohti uusia haasteita – ja myös ottaneet kotiinpalaajat ilomielin takaisin Wunderille. Työmme digitaalisten palvelujen kehittäjänä edellyttää jatkuvaa muutosta ja toiminnan parantamista. Kohtaamme päivittäin valtavasti uutta opittavaa, mielenkiintoisia mahdollisuuksia ja toinen toistaan parempia tapoja muovata parempaa työelämää itsellemme ja asiakkaillemme.

Me aidosti uskomme siihen, että kaikki kohtaamamme muutokset – menneet, nykyiset ja tulevat – ovat auttaneet meitä nousemaan parhaiden työpaikkojen joukkoon Great Place to Work -tutkimuksessa jo seitsemän vuoden ajan. Miten ihmeessä olemme tässä onnistuneet?

Ihmisillä on merkitystä

Meille ihmiset ovat aina olleet Wunderille kaikkein tärkeintä. Huolimatta siitä, mitä ympärillämme tapahtuu, puhallamme voimakkaasti yhteen hiileen ja luomme mahtavia digitaalisia ratkaisuja asiakkaillemme ja kehitämme samalla Wunderia entistä paremmaksi työpaikaksi. Yhdessä meillä on parhaat mahdollisuudet onnistua joka ikinen päivä. Ihmiset todella ovat meidän salainen aseemme matkalla kohti työpaikkojen huippua.

Minua pyydettiin hiljattain kertomaan, mikä Wunderilla on pysynyt samana koko yli yhdeksän vuotisen työsuhteeni ajan. Kysymys oli minulle helppo, luonnollisesti ihmiskeskeisyys. Olen ollut mukana aivan alkumetreiltä asti, todistanut yrityksemme kasvua, rekrytoinut ammattilaisia tiimiimme ja toivottanut kaikki tervetulleeksi tähän ainutlaatuiseen joukkoon upeita ihmisiä. Meillä puhutaan äidinkielenä 15 kieltä ja olemme monikansallinen* joukko venäläisiä, filippiiniläisiä, serbialaisia, italialaisia, espanjalaisia, iranilaisia, brittiläisiä, latvialaisia, virolaisia, saksalaisia ja suomalaisia.

Wunder on ihmisten yritys. Olemme kaikessa tekemisessämme aina laittaneet ihmiset muun edelle ja varmasti tulemme niin tekemään myös tästä eteenpäin. Wunderilla luottamus, arvostus ja vapaus mahdollistavat työn tekemisen ajasta ja paikasta riippumatta ihmisten ehdoilla. Vapaus edellyttää vastuunottoa omasta työstään.

Great Place to Work -tutkimuksessa 94% Wunderilaisista piti yhteisöllisyyttämme arvokkaana asiana Wunderilla. Me pidämme aidosti huolta toisistamme ja keskinäisen kilpailun sijaan teemme yhteistyötä niin asiakasprojekteissa kuin sisäisessä kehitystyössäkin. Meillä eri alojen osaajat lyövät viisaat päänsä yhteen päivittäin ja luomme jotain uutta, erikoista, käytettävää, saavutettavaa ja arvoa tuottavaa digitaalisesti. Meille muutos on arvokasta. Muutos motivoi kehittämään itseään ja toimiaan jatkuvasti eteenpäin. Muutos on askel kohti parempaa tulevaisuutta.

Me Wunderilla todella arvostamme toisiamme. Meille kaikille kollegat ovat tärkeitä voimavaroja arjessa – innostajina ja innostujina. Great Place to Work -tutkimuksessa on vapaaehtoinen avoin kysymys, jossa pyydetään nimeämään jotain erityistä tai ainutlaatuista, joka tekee meistä hyvän työpaikan. Saimme 80 vastausta, joista yli puolet mainitsivat nimenomaan ihmiset ja kulttuurimme!

*Wunderin työntekijöistä 49% edustaa muita kansallisuuksia kuin suomalaisia.

Vapaus muuttua

Kaikissa henkilöstökyselyissämme nousevat aina samat teemat tärkeimpinä tekijöinä: ihmiset ja vapaus. Meidän tyypit tietävät parhaiten, mitä tarvitsevat onnistuakseen. Wunderin tehtäväksi jää ihmistemme valjastaminen oikeilla työkaluilla, tuella ja tilalla tehdä työtään. Wunder mahdollistaa, ei rajoita. Ihmisemme ottavat vastuun omasta työstään, saavat päättää ja toteuttaa. Yksityiselämämme tarpeet ja toiveet muuttuvat jatkuvasti, joten miksei työmme voisi muuttua samassa tahdissa?

Joustavuus ja vapaus ovat menestymisen edellytyksiä. Joustavuus ajasta ja paikasta – saamme valita parhaiten meille sopivat työn tekemisen tavat. Vapaus muuttaa ja kehittää toimintamalleja ja käytäntöjä koko ajan paremmaksi itselleen ja muille, vapaus muovata tiimi- ja asiakastyön edellytykset toimiviksi. Wunder mahdollistaa tämän ja sitä selkeästi arvostetaan.

Mitä enemmän vapautta ja joustavuutta tarjoamme, sitä enemmän ihmisemme vuorostaan panostavat meihin yrityksenä ja toinen toisiimme kollegoina. Wunderilla ihmiset saavat muuttua, heillä on vapaus valita. Tällainen joustavuus kasvattaa onnellisuutta, työssä viihtymistä ja motivaatiota, joka hyödyttää kaikkia.

"Kulttuurimme on ainutlaatuinen; me uskomme vahvasti siihen, että vapaus päättää työn tekemisen ajasta, paikasta, tavoista, työtehtävistä toimii onnistumisen mahdollistajana.”

Wunderilainen
Happy people at Great Place to work gala.

Great Place to Work Gala / Levälampi Photography

“Koen, että voin olla parempi äiti lapselleni, koska saan suunnitella ja uudelleensuunnitella oman työpäiväni.”

Wunderilainen

Valmiina seuraavan vuosikymmenen muutoksiin

Me Wunderilla suhtaudumme uteliaasti tulevaan ja hyödynnämme kaikki mahdollisuudet kehittää itseämme jatkuvasti niin työssä kuin vapaalla. Ongelmanratkaisutaidot ovat meillä sisäänrakennettuna. Näemme haasteen ja lähdemme innolla löytämään ratkaisuja siihen yhdessä.

Tänä vuonna juhlimme 10 täyttä toiminnan vuotta. Vuosikymmenen ajan olemme suunnitelleet ja toteuttaneet satoja digitaalisia ratkaisuja, jotka vastaavat aikamme muuttuviin vaatimuksiin. Ilman jatkuvaa muutosta, emme olisi siinä, missä nyt olemme. Emme olisi oppineet sitä, mitä tiedämme nyt – tai sitä, mitä emme tiedä nyt.

Muutos on hyväksi. Muutos tarkoittaa, että jotain raikasta, uutta ja ihmeellistä on tulossa. Muutos tarjoaa mahdollisuuksia ottaa uusia haasteita vastaan ja ottaa vastuuta. Muutos tekee meistä hyvän työpaikan.

Odotan innolla kaikkia niitä muutoksia, joita kohtaamme Wunderin seuraavalla vuosikymmenellä – yhdessä.