Ymparisto.fi -verkkopalvelun uusi ilme, käyttökokemus, toimitus ja jatkuva ylläpito; kaikki Wunderilta!
Pähkinänkuoressa
Suomen Ympäristökeskuksen (Syke) ja Wunderin yhteistyössä toteutettu ymparisto.fi-verkkopalvelun uudistusprojekti keskittyi parantamaan sivuston käyttökokemusta niin sivustolla vierailevien kuin sisällöntuottajienkin näkökulmasta. Palvelumuotoilu oli keskeisessä roolissa, erityisesti käyttökokemuksen ja käyttöliittymän suunnittelussa, mikä mahdollisti selkeän ja saavutettavan verkkopalvelun eri kohderyhmille. Projektiin kuului myös Drupal-sisällönhallintajärjestelmän käyttöönotto, mikä paransi sivuston ylläpidettävyyttä ja sisällöntuotannon helppokäyttöisyyttä.
Työssä olivat myös tiiviisti mukana ympäristöministeriö, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus), ja asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA). Yhteistyön tuloksena syntyi moderni ja toimiva verkkopalvelu, joka auttaa ja kannustaa meitä suomalaisia tekemään ympäristön kannalta kestäviä päätöksiä ja ratkaisuja. Teemme näitä ratkaisuja paitsi arjessamme, myös työntekijöinä ja päättäjinä. Yhteistyötä Wunderin ja Syken välillä tehdään nyt ja tulevaisuudessa niin jatkokehityksen kuin ylläpidonkin osalta.
Mikä on Syke?
Suomen ympäristökeskus (Syke) on valtion tutkimuslaitos, jonka toimintaa ohjaa pääosin ympäristöministeriö, mutta vesivaroihin liittyen maa- ja metsätalousministeriö. Syken tehtävänä on tarjota vahvaa asiantuntemusta ja riippumatonta tietoa globaaleihin ilmiöihin, kuten ilmastonmuutokseen, luontokatoon, ylikulutukseen, saastumiseen ja rehevöitymiseen.
Ymparisto.fi-verkkopalvelu tarjoaa ympäristötietoa kansalaisille, yrityksille ja viranomaisille. Osa verkkosisällöistä on tutkimustietoa ympäristöaiheista ja ympäristön tilasta, osa tarjoaa tietoa luvista ja, velvoitteista sekä ympäristövaikutusten arviointihankkeista. Sivustolla on myös ELY-keskusten tuottamaa alueelista tietoa. Ymparisto.fi-sivustoa ylläpitävät Syke, ympäristöministeriö, Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA), 13 elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta (ELY-keskus) sekä aluehallintovirastot (AVI).
Tavoitteet
Ymparisto.fi -sivuston uudistusprojektin tavoitteena oli toteuttaa verkkopalvelu, joka auttaa eri sidosryhmiä tekemään ympäristön kannalta kestäviä ratkaisuja ja päätöksiä. Muiksi tavoitteiksi oli asetettu:
- Hyvä käyttökokemus - tietoa tulee tarjota verkkosivustolla helposti omaksuttavassa muodossa.
- Palvelu tulee kokea luotettavaksi tietolähteeksi.
- Tiedon löytäminen palvelusta tulee olla helppoa.
- Verkkosivuston tekninen alustaratkaisu on oltava elinkaareltaan pitkä ja kustannustehokas.
Projektilla tavoiteltiin samalla tiettyjä välillisiä muutoksia, joilla olisi positiivisia kerrannaisvaikutuksia. Tavoiteltavia seikkoja olivat:
- Tietoisuus ympäristön tilasta vahvistuu, yleisesti ymmärretään oman toiminnan vaikutukset ympäristön tilaan.
- Kansalaiset tuntevat yhteiskunnalliset vaikutusmahdollisuutensa.
- Ympäristöhallinnon asiakkaat tuntevat viranomaisvelvoitteet ja säädökset.
- Sidosryhmät pystyvät itsenäisimmin edistämään asioitaan ja näin ympäristöhallinnon asiakaspalveluun tulisi vähemmän yhteydenottoja.
Ratkaisu
Syke avasi huhtikuussa 2021 hankintailmoituksen ymparisto.fi -verkkosivuston uudistuksen suunnittelusta ja toteutuksesta, toteutetun verkkopalvelun jatkokehittämisestä, sovellusylläpidosta ja käyttöpalveluista. Wunder voitti julkisen kilpailutuksen ja tuli näin valituksi kokonaisvastuulliseksi toimittajaksi.
Verkkosivuston uudistusprojektiin osallistui asiantuntijoita ympäristöhallinnon kaikista organisaatioista. Uudistushankkeen vetäjänä, tuoteomistajana ja koordinoijana toimi Syke. Yhteinen projekti verkkosivuston uudistukselle käynnistettiin syyskuussa 2021 kickoff tilaisuudella. Projektin aluksi käytiin läpi tavoitteet, aikataulu, budjetti, palvelumuotoilun ja toteutuksen pääpiirteet, sekä projektin aikaisen viestinnän toimintatavat. Näiden hyvin yleisten läpikäytävien asioiden ohella Wunder järjesti myös psykologisen turvallisuuden työpajan, sillä tämä kuuluu Wunderin toimintatapoihin.
Ymparisto.fi -projektin erityispiirteenä oli se, että Wunder vastasi uuden brändi-ilmeen suunnittelusta, kuten logo, värit, typografia, ikonit, tekstityyli, kuvatyylien määrittely. Palvelumuotoilussa suunniteltiin uusi verkkosivusto viestintäkanavaksi kaikille eri kohderyhmille sekä tavoiteltu tone-of-voice. Verkkosivuston käyttökokemus- ja käyttöliittymäsuunnittelussa huomioitiin mobiililaitteiden ja desktop käyttäjien tarpeet sekä kiinnitettiin huomiota saavutettavuuden varmistamiseen (WCAG).
Projektin toteutusvaihe toteutettiin scrum-toimitusmallilla, jossa toteutusta edistettiin lyhyissä toteutussprinteissä. Syke huolehti hyväksyntätestauksesta ja uudistetun sisällön tuottamisesta, Wunderin teknisten asiantuntijoiden kehittäessä suunnitellun käyttöliittymän ilmeen, räätälöidyt verkkosivuston toiminnot sekä sisällöntuottajien näkymät. Uudesta verkkosivustosta tehtiin ensiksi alpha-versio, sitten sisäinen beta-julkaisu, julkinen beta-julkaisu ja lopuksi uusi ymparisto.fi-verkkopalvelu korvasi virallisena julkaisuna vanhan sivuston kokonaan.
Yhteistyön avainkohdat
Tilaajan projektiryhmä , eli Syke, ympäristöministeriö (YM), elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY-keskus) sekä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) olivat tiiviisti mukana suunnitteluvaiheessa, jossa tehtiin määrittelyä ja UX/UI-suunnittelua . Toteutusvaiheessa samaa projektiryhmää tarvittiin toiminnallisuuksien yksityiskohtien täsmentämiseen ja kommentointiin. Mitä lähemmäksi sivuston julkaisua tultiin, heidän panoksensa sisällöntuotantoon ja hyväksymistestaukseen kasvoi. Sisällöntuotantoa edisti Syken vetämä sisältötyöryhmä.
Sisällöntuottajien uudeksi arjen työvälineeksi vaihtui Drupal CMS sisällönhallintajärjestelmä, joten pääkäyttäjille järjestettiin koulutusta juuri tämän sisällönhallintajärjestelmän käyttöön, mahdollisuuksiin ja ominaisuuksiin liittyen.
Tulokset
Uudelleenrakennetun ymparisto.fi-verkkosivuston alpha-versio valmistui helmikuussa 2022. Alpha-versioon tehtiin suunnitellusti vielä paljon lisäyksiä kuten esimerkiksi ylläpitokäyttöliittymän räätälöintejä Syken pääkäyttäjien koulutuksen jälkeen, rajapintojen viimeistelyä, sivustohaun käyttäjätestausta ja muutoksia. Organisaation sisäinen Beta-version julkaisu tapahtui huhtikuussa 2022. Kun Wunderin tiimin työt olivat loppusuoralla, sisällöntuottajat ahkeroivat julkaisuvalmiin verkkosivuston sisällön parissa. Julkisen beta-version julkaisu vanhan verkkosivuston rinnalle tehtiin lokakuussa 2022. Lopulta virallinen yliheitto vanhalta sivustolta uuteen tapahtui maaliskuussa 2023.
Julkaisua ennen viestinnän avainhenkilöt olivat tehneet valtavan urakan ja uudistaneet sisällön ja kirjoitustyylin. Verkkosivuston suomenkielisen täysversion www.ymparisto.fiAvautuu uuteen välilehteen lisäksi tietoa annetaan ruotsiksi https://www.ymparisto.fi/svAvautuu uuteen välilehteen sekä englanniksi https://www.ymparisto.fi/en.Avautuu uuteen välilehteen
Verkkosivuston hosting on Wunderin toimittama. Käytössä on Wunderin toteuttama Silta-ympäristö infrastruktuurin hallintaan ja Google Cloud pilvikapasiteetti.
Yhtenä erityispiirteenä Syke halusi toteuttaa sisällöntuottajien kirjautumisen käyttäen saml2 -protokollaa työntekijän tunnistukseen. Kirjautumiseen käytetään Virtu -järjestelmää käyttäjien tunnistamiseen, joka on Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorin virastoille tarjoama palvelu, jota CSC Tieteen tietotekniikan keskus operoi.
Syke ja Wunder ovat jatkaneet viime vuodet läheistä yhteistyötä verkkosivuston ylläpidon ja jatkuvan kehittämisen parissa. Käytössä on aina tarpeen mukaisesti monipuoliset Wunderin asiantuntijapalvelut, joita hyödynnettiin uudistusprojektinkin aikana.
Palvelumuotoilu, UX/UI-suunnittelu, tekninen arkkitehtuurisuunnittelu, saavutettavuuden konsultointi, analytiikan konsultointi, hosting palvelut, projektihallinta, jatkuva kehittäminen.