Fortum – vihreämpää, nopeampaa ja helpompaa digiä

Fortumin ja Wunderin tiimit hitsautuivat heti alusta saakka saumattomasti yhteen päihittäen pitkäksi venähtäneen kehitysjonon. Samalla kun sivustojen tekniset parametrit paranivat ja ylläpidosta tuli simppelimpää, myös verkkopalveluiden hiilijalanjälki kutistui noin puoleen. Nyt katse kohdistuukin jo tulevaisuuteen, jossa hyvin toimiva kumppanuus on keskiössä.

Fortumin ja Wunderin tiimit hitsautuivat heti alusta saakka saumattomasti yhteen päihittäen pitkäksi venähtäneen kehitysjonon. Samalla kun sivustojen tekniset parametrit paranivat ja ylläpidosta tuli simppelimpää, myös verkkopalveluiden hiilijalanjälki kutistui noin puoleen. Nyt katse kohdistuukin jo tulevaisuuteen, jossa hyvin toimiva kumppanuus on keskiössä.

“Kumppanuus Wunderin kanssa lähti toimimaan heti ensiaskelista kuin tanssi. Siirtyminen edellisen kumppanin tarjoamasta Acquia-ympäristöstä Wunderin Silta-ympäristöön eteni suunnitelman mukaisesti ja lopulta kaikki sivustot olikin siirretty ennen asetettua tavoitetta. Jo siirtoprojektin aikana saimme parannettua sivuston suorituskykyä sekä lyhennettyä pitkäksi kasvanutta kehitysjonoa.”

Sami Näyhö, Digital Communications Manager
Fortum

Projektista

Mikä on Fortum?

Fortum on kansainvälinen energiayhtiö, jolla on pääliiketoimintaa kymmenessä eri maassa. Se kuuluu Suomen kymmenen suurimman yrityksen joukkoon ja palvelee maailmanlaajuisesti muun muassa 2,5 miljoonaa sähkön kuluttaja-asiakasta.

Tavoitteet

Fortum etsi verkkopalveluilleen ketterää, jatkuvaa valmiutta tarjoavaa monialaista kumppania, joka pystyisi nopeasti reagoimaan sen digitaalisten palveluiden kehityskohteisiin ja muuttuviin tarpeisiin. Tavoitteena oli löytää tekniseen kehitykseen partneri toteuttamaan sekä digitaalisten palveluiden projekteja että palveluiden jatkuvaa kehitystä. Fortumin ydinarvoihin kuuluvat ympäristövastuullisuus ja kestävä kehitys, joten kehitystyön mahdollistama sivustojen hiilijalanjäljen merkittävä pieneneminen oli enemmän kuin tervetullut parannus.

Lady scrolling through Fortum's site.

Haaste

Fortum tarvitsi Drupal 8:lla toimivalle monisivustototeutukselleen suunnitelman, jolla verkkopalvelut saataisiin sujuvalla aikataululla saavutettavaksi, nopeammaksi ja helpommin ylläpidettäväksi. Lisämaustetta projektiin toi riittävän kehityskapasiteetin varmistaminen, sillä Fortumilla on useilla markkina-alueilla eri liiketoimintayksiköitä, joilla on omia yksilöllisiä tarpeita eri ominaisuuksineen ja maakohtaisine integraatioineen. Liiketoimintayksiköiden kehityskohteista oli ajan saatossa kerennyt muodostumaan pitkä kehitysjono (backlog), jota uuden verkkopalvelukumppanin pitäisi pystyä purkamaan tehokkaasti ja estää vastaavaan tilanteeseen joutuminen jatkossa.

Myös ylläpitopalveluun kaivattiin paremmin Fortumin tarpeisiin vastaavaa sekä kustannustehokkaampaa vaihtoehtoa. Energiateollisuuden korkeiden tietosuojavaatimusten vuoksi haasteellista oli löytää ylläpitopartneri, joka vastaisi kaikkiin näihin vaatimuksiin.

Oman lisänsä kehitysvaatimuksiin tuo saavutettavuusdirektiivi, joka koskee myös energiahuollon toimijoita. Fortumin verkkopalveluiden saavutettavuuden tilasta piti tehdä perinpohjainen selvitys parannusehdotuksineen ja toteutuksineen.

Ratkaisu

Jotta pystyttiin kartoittamaan verkkopalveluiden nykytila ja tunnistamaan niiden vahvuudet sekä kehityskohteet, Fortum tilasi kahdelta toimittajalta (joista toinen oli Wunder) Drupal-auditoinnit sivustoilleen. Wunderin teknisen arkkitehdin suorittaman auditoinnin jälkeen Wunder valittiin jatkamaan kehityskohteiden toteutusta Fortumin verkkopalveluiden teknisenä kumppanina.

Fortumille oli tärkeää löytää itselleen palveluntarjoaja, jonka tiimiin sen oma kehittäjä sulautuisi. Wunder tarjosi Fortumille yhteistyömallia, johon kuuluu asiakkaalle nimetty, oma kehittäjätiimi, joka hoitaa sekä projektitoteutukset että jatkuvan kehityksen.

Kumppanuus on jatkunut nyt reilun vuoden ajan ja olemme kokonaisuutena erittäin tyytyväisiä kuinka asiat ovat sujuneet. Kehitystyö ja ylläpitopalvelu on ollut aiempaa kustannustehokkaampaa, ja myös laadultaan parempaa. Ongelmatilanteisiin on pystytty reagoimaan nopeasti ja yhteistyötä sekä prosesseja kehitetään jatkuvasti sujuvammaksi.

Sami Näyhö, Digital Communications Manager, Fortum

Tärkeänä komponenttina monisivustototeutuksen parannuksessa toimi Wunderin oman Silta-ylläpitoinfrastruktuurin käyttöönotto. Silta oli oikea vastaus kaikkiin tiukkoihin tietosuojavaatimuksiin sekä kevensi huomattavasti ylläpidon kuormaa – ollen samalla selkeästi aiempaa ylläpitopalvelua kustannustehokkaampi. Silta myös osaltaan mahdollisti verkkopalveluiden hiilijalanjäljen pienentämistä, jonka lisäksi hiilidioksidipäästöjä saatiin vähennettyä verkkosivujen optimoinnilla.

Vaikka meiltä Wunderilta on nimetty Fortumin verkkopalveluiden kehittämiseen oma tiimi, on tämän taustalla koko asiantuntijakaartimme, josta löytyvää erityisosaamista voi aina tarvittaessa valjastaa tiimin tueksi. Yli 100 tiimiläisemme johdosta pystymme löytämään jokaiselle tehtävälle siihen sopivan tekijän, eikä kehitysjono pääse missään vaiheessa pursuamaan yli äyräidensä.

Picture from the campaign site

Tulokset

Fortumin ja Wunderin kumppanuus on erinomainen esimerkki siitä, mitä hyvällä tiimityöllä ja alansa huippuasiantuntijoiden osaamista yhdistämällä voidaan saada aikaan. Samalla kun paisunut kehitysjono onnistuttiin purkamaan ennätysvauhdissa saumattoman yhteistyön voimin, siirrettiin Fortumin 14 sivustoa Wunderille ylläpitoon ja jatkuvan kehityksen piiriin. Tietoturva-auditista saatujen tietojen ja kehityskohteiden myötä sivustojen tietoturva on parantunut entisestään, ja saavutettavuusauditin tulokset ohjaavat kehitystä kohti saavutettavampaa kokonaisuutta.

Erinomaisen, tuloksekkaan alun jälkeen katse onkin jo suuntautunut tuleviin projekteihin.

Noin vuoden kestänyt yhteistyö on laajentunut muun muassa pääsivustosta eriytetyn kampanjasivusto-alustan kehitykseen. Sama alusta toimii markkinointisivustojen luomisen lisäksi myös kätevästi pääsivuston käyttöliittymän parannuksien prototyyppinä, josta on myöhemmin tarkoitus siirtää pääsivustolle sisällönhallinnan työkaluja. Kampanjasivustoalustalle on nyt luotu esimerkiksi Riku Rantala & 100 kysymystä ilmastonmuutoksesta -televisiosarjan sivut.

Wunderilta löytyy osaajia kaikkiin verkkokehityksen eri osa-alueisiin ja tiimi on skaalautunut lyhyelläkin varoitusajalla tarpeiden mukaan, joka on tärkeää sujuvassa ketterässä kehityksessä.

Sami Näyhö, Digital Communications Manager, Fortum

Kirsikkana kakun päällä, Wunder on onnistunut tukemaan Fortumia tavoitteessaan pienentää tämän palveluiden kokonaiskuormitusta ympäristölle. Parantamalla verkkopalveluiden arkkitehtuuria sekä siirtämällä niiden ylläpito Siltaan, Fortumin pääsivuston hiilidioksidipäästöt ovat pudonneet lähes puoleen entisestä. Tarkalleen ottaen Fortumin verkkopalveluiden hiilidioksidipäästöt ovat vuositasolla vähentyneet yli 16 700kg verran, joka tarkoittaa 25:tä edestakaista lentomatkaa Helsingistä Lontooseen.

14

Erillistä sivustoa jatkokehitykseen

49 %

Vähemmän CO2-päästöjä per sivu

16 700 kg

Vähemmän hiilidioksidipäästöjä vuodessa

Kiinnostaako sinua kuulla, kuinka verkkopalveluidesi hiilijalanjälkeä voisi pienentää samalla kasvattaen sivustojen suorituskykyä? Ota meihin yhteyttä!

Lisätietoa

Peter Silvennoinen

CCO

+358 40 173 7666

peter.silvennoinen@wunder.io