Siirry pääsisältöön

Kymmenen vuotta kimpassa - tarina Wunderin ja Drupalin yhteisestä matkasta

Julkaistu: 25.8.2020
Kategoriat: Teknologia
Lukuaika: 8 min
Wunder ja Drupal mandala

Wunder on tunnettu erittäin vahvasta Drupal-osaamisestaan. Miksi juuri Drupal ja jo kymmenen vuoden ajan? Wunderin viettäessä tänä vuonna 10-vuotissyntymäpäiviään on hyvä hetki paljastaa, miten kaikki sai alkunsa ja miksi Drupal on edelleen osaamisemme vahva kivijalka.

On lähes itsestään selvää, että Wunder on yhtä kuin Drupal-talo. Ja että Drupal-osaajien kovimmat nimet ja kehittäjät ovat Wunderilla. Mutta mistä tämä hedelmällinen kombo syntyi? Valitsiko Wunder Drupalinopens-in-a-new-tab vai Drupal Wunderin? Annetaan yhden Wunderin perustajajäsenistä, Florian Lorétaninopens-in-a-new-tab kertoa. Hän on ollut mukana valamassa niin Wunderin kuin Drupalinkin perustuksia - ja todistamassa pitkää yhteistä, inspiroivaa ja monivaiheista matkaa tähän päivään.

Mistä kaikki sai alkunsa?

Kun Wunder kymmenen vuotta sitten perustettiin, oli jo silloinkin tarjolla kattavasti eri teknologioita. Miksi juuri Drupal oli se, jota haluttiin tehdä ja kehittää?

Useampi Wunderin perustajahenkilöistä koodasi Drupalia jo ennenkuin mitään varsinaisia teknologiavalintoja tai -linjauksia oli tehty. Uskon tietäväni kaksi perustavanlaatuista syytä siihen, miksi juuri Drupal. Ensinnäkin, Drupal oli ohjelmisto joka taipui ratkaisuihin ja toteutuksiin, joihin muut softat eivät kyenneet. Toinen merkittävä tekijä oli ajoitus – kymmenen vuotta sitten Drupal yhteisö oli erittäin aktiivinen sekä käyttäjäryhmien että eri maissa pidettävien paikallisten livemiittien suhteen. Nämä verkostoitumiset näyttelivät merkittävää roolia siinä, miten ihmiset tutustuivat toisiinsa ja päätyivät perustamaan Wunderin kaltaisia yrityksiä yhdessä ympäri maailmaa.

Miten Drupal eroaa muista teknologioista? Mitkä ovat sen etuja?

Drupal on ohjelmisto, joka antaa käyttäjilleen (eli myös Wunderin asiakkaille) huomattavia tuottavuuteen perustuvia kilpailuetuja. Toisaalta se EI ole työkalu, jonka vaan asennat koneellesi ja viiden minuutin päästä olet valmis. Se ei ole mikään yksinkertainen sovellus, vaan sen käyttöön ja kehittämiseen liittyy merkittävä määrä työtä ja osaamista. Toisin sanoen Drupalin kohdalla tietotaito on äärimmäisen tärkeässä roolissa - ja tätä osaamista meiltä löytyi jo silloin. Drupal mahdollisti Wunderille kehitysprojektit, joissa yhdistyi agile-projektimalli ja online-liiketoiminnan kehittäminen. Drupal oli kuin kivijalka, mihin pystyi liittämään muita palveluita - ja on sitä tavallaan edelleen. Vuosien varrella tekeminen laajentui luontevasti myös ylläpitoon ja palvelumuotoiluun. Lähtökohtaisesti olimme vahvasti sitä mieltä, että juuri Drupalilla pystytään toteuttamaan ja kehittämään sellaisia ratkaisuja, joita halusimme tehdä.

Mikä yhteys Drupalin ja Wunderin logoilla on?

Halusimme, että Drupalin (kunkin päivityksen myötä hieman muokkautuva) pisaralogo on jollain tavalla osa Wunderin logoa – mutta ei liian alleviivaavan itsestäänselvällä tavalla. Meille oli tärkeä tuoda ilmi, että Drupal on se teknologia, johon panostamme, mutta että me emme ole sama asia kuin Drupal. Pyöräytimme Drupliconinopens-in-a-new-tab ylösalaisin ja lisäsimme siihen kolme lehteä ja värimaailmaksi valikoitui oranssi “porkkana” ja sille kuuluvat vihreät lehdet. Logo on vuosien varrella herättänyt niin kiinnostusta kuin kysymyksiäkin – onko se porkkana vai retiisi. Tällä hetkellä Wunder-porkkana on jo kehittynyt violetiksi, mutta toisaalta, nykyään on jopa elintarvikekaupoissa myynnissä violetteja porkkanoita, joten Wunder-porkkanan saaga elää varmasti jatkossakin.

Wunder tiimi juhlii Drupalia
Wunder team Tallinnassa juhlii Drupalin 18-vuotissyntymäpäivää.

Vahvoja vaikutteita Drupalista

Onko Wunderilla logon ohella jotain, missä näkyisi suoria vaikutteita Drupalista?

On huikeaa huomata, että Drupal yhteisö on vaikuttanut Wunderin tarinaan ja kehitykseen niin monella eri tavalla - ja osittain jopa siten, ettemme itsekään sitä ole täysin huomanneet. Yksi hyvä esimerkki on WunderConit, joiden konsepti mukailee hyvin pitkälti Drupal-tapahtumia. Olimme organisoineet Drupal-tapahtumia jo pidemmän aikaa ja hyvin pitkälti samalla sabluunalla syntyi meidän yrityksemme sisäinen tapahtuma, WunderCon.

Entäpä yrityskulttuuri ja arvot? Näkyykö niissäkin heijasteita Drupalista?

ISanoisin, että arvomme heijastelevat hyvin pitkälti avoimeen lähdekoodiin perustuvien yhteisöjen arvoja ja luonnollisesti Drupal-yhteisö on meitä kaikista lähimpänä useammallakin tavalla. Tänä päivänä teemme läheisempää yhteistyötä useammankin avoimen lähdekoodin yhteisöjen kanssa. Kokonaiskuva on vuosien varrella päivittynyt, mutta ydinajatus siitä, että kaikki osaaminen jaetaan avoimesti ei ole muuttunut mihinkään. Olemme ylpeitä tekemisistämme ja siitä, että voimme jakaa osaamisemme lisäksi arvokasta ja hyödyllistä tietoa. Jos olemme kehittäneet, jotain mikä toimii todella hyvin, jaamme sen tiedon ilolla. Ja jos taas jokin, jota olemme testanneet, ei toimi, koemme, että myös tämän tiedon jakaminen on erittäin tärkeää. Avoimuus ja yhteisöllisyys ovat meille tärkeitä elementtejä niin arvojen kuin tekemisenkin tasolla.

Onko tiedon jakaminen aina ollut yhtä merkittävässä roolissa?

Kyllä, erityisesti alkuaikoina, kun Drupalin asema markkinoilla ei vielä ollut nykyisellä tasollaan. Olimme osa Drupal-yhteisöä ja toiminnallamme olimme luomassa myös markkinoita Drupal-pohjaisille ratkaisuille. Piti osoittaa Drupalin kyvykkyys suuryritysten tarpeiden ratkaisuna, ja saada referenssejä ja toimivien ratkaisujen esimerkkejä isomman mittaluokan asiakkaista.

Päädyimme muun muassa tilanteisiin, missä joku toinen toimittaja oli saanut niin massiivisen ison Drupal-projektin, mihin heidän osaamisensa ei riittänyt. Tämä vastuullisesti asiakastaan kohtaan käyttäytyvä toimittaja ohjasi asiakkaan Wunderille, koska tiesi, että täällä osattaisiin auttaa.
Meillä on ollut ilo ja kunnia olla kehittämässä ratkaisuja sellaisille asiakkaille, jotka ovat kääntyneet puoleemme muiden alalla toimivien yritysten suosittelemina. Meistä kehittyi aika nopeastikin THE Drupal-toimittaja, jonka puoleen käännyttiin, jos kukaan muu ei osannut haasteita ratkaista.

Saattaa kuulostaa mahtipontiselta, mutta tuo markkinajohtajan ja ykköskehittäjän asema on ollut meillä tietoisesti tähtäimessä. Yhteisössä aktiivisesti mukana oleminen auttoi merkittävästi siinä, että muutkin alalla toimivat Drupal-kehittäjät tiesivät meistä ja ensiluokkaisesta osaamisestamme sekä intohimosta Drupalin kehittämisessä.

DrupalCon Szeged 2008 osanottajien ryhmäkuva
DrupalCon Szeged 2008 osanottajat

Drupalin alkutaival

Drupalia on kehitetty jo vuodesta 2001. Miksi sen suosio lähti niin kovaan kasvuun vuonna 2010, kun useita Drupal-taloja Wunderin lisäksi perustettiin?

Otti aikansa, että Drupalin kehitys pääsi kunnolla käyntiin. Itselleni on Drupalcon Szegedopens-in-a-new-tab vuonna 2008 on jäänyt mieleen eräänlaisena Drupal-yhteisön kasvun lähtölaukauksena. Szeged on pieni opiskelijakaupunki Unkarin eteläosassa - eikä todellakaan mikään metropoli, johon olisi loistavat kulkuyhteydet. Drupal 6:n ytimen ylläpitäjä Gábor Hojtsyopens-in-a-new-tab opiskeli siellä ja sai päähänsä järjestää noin 600 drupalistin tapahtuman tuossa ei-niin-isossa kylässä.

Paikalle saapui kehittäjiä ympäri maailmaa. Paikkakunta oli niin pieni, että oli äärimmäisen helppo erottaa kaikki tapahtumaan tulleet drupalistit paikallisista. Se oli erittäin hedelmällinen eventti; hyvin monelle jäi sieltä kyytiin elämänmittaisia ystävyyksiä, kollegoita ja jopa tulevia liikekumppaneita.

Näin jälkikäteen ajatellen sain tuossa tapahtumassa todistaa useita hyvin tärkeitä tapaamisia, vaikka ne silloin olivat vain aika tavanomaiselta tuntuvia yhteislounaita tai illallisia. Tuo tapahtuma kuitenkin innosti muitakin järjestämään vastaavia. Itse asiassa Szegedin Drupalconista meni vain viikko ja olin Munichin ihkaensimmäisessä Drupal-miitissä.

Miten koet Szegedin DrupalConin vaikuttaneen sinuun?

Inspiroiduin ja rohkaistuin valtavasti. Itse asiassa siinä määrin, että neljä vuotta myöhemmin toteutin massiivisen DrupalConin Munchenissä, jonka paikallista toimintaa silloin johdin. Ja monelle muulle kävi samoin - he innostuivat ja näin kansainvälinen Drupal-yhteisö alkoi kasvaa vahvasti.

Suhde syvenee ja elää

Kymmenen vuotta on aika pitkä aika, mille tahansa suhteelle. Onko Wunderin ja Drupalin suhteessa tapahtunut jotain käänteitä näiden vuosien aikana?

Tekemisemme on aina nojannut vahvasti Drupaliin. Silti jo ensi hetkestä asti oli selvää, että vaikka Drupal on tärkein työkalumme, se ei kuitenkaan ole yksi ja ainoa. Vuosien mittaan Drupalin rinnalle on lisätty teknologioita, joilla saavutetaan merkittäviä synergiahyötyjä - sekä kehittämisen että asiakkaan näkökulmasta.

Meille tyypillisimpien projektien kehittäminen on muuttunut huomattavasti vuosien saatossa, osittain alan standardien myötä. Aluksi oli hyvin tavallista, että Drupalilla tehtiin ihan kaikki. Vaatimusten muuttuessa oli luontevaa, että lisäämme käyttöömme teknologioita saavuttaaksemme optimaalisen lopputuloksen. Esimerkiksi Drupal, joka yleensä nojaa SQL tietokantaan ei näin ollen ole vahvimmillaan hakuominaisuuksien kanssa. Aloimme käyttää myös Solropens-in-a-new-tab:ia, ja myöhemmin Elasticsearchiäopens-in-a-new-tab ja olemme olleet todella tyytyväisiä, vaikkei se olekaan mikään standardi Drupal-pohjaisille ratkaisuille. Ja näin on käynyt myös Angularinopens-in-a-new-tab ja Reactinopens-in-a-new-tab kanssa -erilliset front-end sovellukset decoupled-ratkaisuissa. Näin olemme onnistuneet hankkimaan kattavaa osaamista useamman eri teknologian kanssa ja oppineet myös yhdistelemään parhaita ominaisuuksia näistä keskenään.

Mistä ajatus teknologioiden yhteensovittamisesta kumpusi?

Meille alkoi tulla enenevässä määrin projekteja, joissa vaadittiin ominaisuuksia, joihin Drupal yksistään ei oikein taipunut. Eli oikeastaan aika luonnollinen kehityskaari. Muutama vuosi sitten vahvistui ajatus ja käsitys siitä, että nämä muutkin teknologiat ovat meille samalla tavalla perustyökaluja kuin Drupal. Merkittävä osa toteutuksista tehdään nykyään decoupledina, jolloin käyttöliittymä on tehty vaikkapa Reactilla. Sivustot, joissa hakuominaisuudella on merkittävä rooli toteutetaan integroidulla Elasticsearchillä ja niin edelleen. Drupal on äärettömän hyvä ratkaisu, mutta me uskomme, että yhdistämällä siihen muiden teknologioiden parhaat puolet ja valitsemalla tapauskohtaisesti teknologioiden yhdistelmät, päästään yksinkertaisesti parhaaseen lopputulokseen.

Florian Lorétan puhuu DrupalCamp Baltics 2018 tilaisuudessa
Florian Lorétan puhuu DrupalCamp Baltics 2018 tilaisuudessa

Miten Wunder osallistuu Drupal-yhteisön toimintaan tällä hetkellä?

Sekä yrityksenä että yksittäisinä kehittäjinä Wunderilaiset ovat hyvinkin aktiivisia kaikissa maissa, joissa meillä on toimistot (Suomi, Viro, Latvia) sekä kansainvälisissä Drupal-tapahtumissa. Tapahtumien tukemisen ja siellä esiintymisen lisäksi kontribuutiomme näkyy mm. konkreettisena kehitystyönä, joka tietenkin edesauttaa kaikkia Drupal-kehittäjiä. Olemme esittäneet yhteisölle monesti hyvin käytännöllisiä esimerkkejä, jotka perustuvat suoraan asiakasprojektien ratkaisuihin. Koenkin, että me toimimme liike-elämän ja sen tarpeiden sekä kehittäjien välisenä linkkinä sekä viestinviejänä - molempiin suuntiin.

Meiltä on myös tullut aika kiitettävä määrä moduleita yhteisön käyttöön. On olemassa lukuisia malleja, miten kontribuoida yhteisöille, mutta meillä tuo kontribuutio tulee luonnollisella tavalla työskentelymme “sivutuotteena”. Mikäli kehitämme asiakkaillemme jotain komponentteja, jotka voisivat sellaisenaan hyödyttää myös muita, me tuomme nämä komponentit vapaasti muidenkin käytettäviksi avoimen lähdekoodin muodossa.

Alkuaikoina hyvin moni, (myös minä) oli hyvin fanaattinen kontribuution suhteen. Monet viettivät iltoja, öitä ja viikonloppuja luoden moduleita, joita voisi antaa myös muiden käyttöön - kehitystyö oli sekä rakas harrastus että työtä; joka haukkasi aika lailla aikaa ja resursseja. Ajan mittaan tilanne on kehittynyt ammattimaisempaan suuntaan ja kehitystyöstä on tullut suunnitelmallisempaa - toki myös nämä “ensimmäisen aallon” kehittäjät ovat eri tilanteissa elämässään kuin kymmenen vuotta sitten. Nyt kehitystyö ja myötävaikuttaminen tapahtuu sillä mentaliteetilla, että keskitytään sen tyyppiseen tekemiseen joka hyödyttää koko Drupal-yhteisöä, asiakkaitamme ja meitä yrityksinä. Harvempi siis enää koodaa öitä puhtaasti koodaamisen ilosta – tekeminen on kasvanut ja järkevöitynyt siinä missä me tekijätkin olemme kasvaneet vuosien saatossa.

Katsahdus tulevaisuuteen

Miten näet Drupalin tulevaisuuden?

Drupalilla on ilman muuta vahvuutensa. Itse näen, että avaimena olisi jatkaa Drupalin edelleenkehitystä siten, että keskitytään niihin asioihin mitä Drupal tekee parhaiten, sekä hyvien integraatioiden tarjoamiseen. Verkkopalveluiden ja API-integraatioiden alueella on tapahtunut paljon edistystä, mikä on erittäin hyvä asia. Olen myös törmännyt siihen, että oletetaan Drupalin toimivan ratkaisuna lähes kaikkeen.

Esimerkiksi decoupled-järjestelmissä Drupalilla on ehkä liikaakin vaikutusta siihen, miten verkkopalvelun sisältöä piirretään ruudulle. Jos halutaan, että Drupal toimii itsenäisenä nähdään ratkaisuna ( eli komponenttina usean sovelluksen järjestelmissä), sen pitäisi toimia itsenäisesti, ja kyetä kokonaan poistamaan käytöstä tiettyjä toiminnallisuuksiaan. Eteneminen tähän suuntaan on ollut kiitettävää (tähänkin asti), mutta tätä pitäisi viedä vieläkin pidemmälle, kun otetaan huomioon miten Drupalia käytetään tänä päivänä, ja miten sitä tullaan käyttämään tulevaisuudessa.

Kurkista Wunderin arkeen - seuraa meitä somessa:

Facebook

Twitter

LinkedIn

Instagram

Aiheeseen liittyvää sisältöä

Ladataan...